Haluatko vahvistaa suhdetta lapsiisi?

15.1.2021

ABC-vanhemmuusryhmä - tärkein tapaamisesi!

Harva asia on yhtä tärkeä kuin suhde omiin lapsiin. Tiedetään, että lapsen ja vanhemman välinen vahva suhde antaa parhaan perustan lapsen harmoniselle kasvulle ja hyvälle elämälle myös aikuisuudessa. Tämän ajatuksen pohjalle rakentuvat ABC-tapaamiset, joihin sinun on mahdollista osallistua Jyväskylässä tammi-helmikuussa!

Se, mikä ei aina ole niin itsestään selvää, on se, mitä pitää tehdä saavuttaakseen hyvän suhteen lapseen. Useimmat vanhemmat tunnistavat arkitilanteet, joissa suhdetta koetellaan. ABC-ryhmässä yksikään vanhempi ei ole yksin näiden asioiden pohtimisessa.

Ryhmä koostuu neljästä tapaamisesta, joista jokaisella on tietty teema. Vetäjinä toimivat koulutetut ohjaajat. Ryhmään mahtuu noin 10 osallistujaa /ryhmä. Osallistujilla tulee olla 3-12 vuotiaita lapsia. Ryhmään voi osallistua yksin tai yhdessä toisen vanhemman kanssa.

Aikataulu

Keskiviikkoisin 27.1., 3.2.,10.2. ja 17.2.2021 klo 17.30- 20.00

MLL:n Järvi-Suomen piirin vapaaehtoiskeskuksessa, os. Tapionkatu 4 A 3, Jyväskylä

Ohjelma

1. tapaaminenOsoita rakkautta

Miten toimia niin, että läheiset suhteemme toimivat?

2. tapaaminen – Aikaa yhdessä

Miten vaikutamme toisiimme arjen yhteispelissä?

3. tapaaminenNäytä esimerkkiä

Miten toteutamme rennompaa vanhemmuutta?

4. tapaaminenRiitojen valitseminen

Mistä riitelen ja mistä en?

Tapaamisten välissä osallistujat toteuttavat käytännön kokeiluja kotona, mikä on tärkeä osa ABC-vanhemmuusryhmän kokonaisuutta. 

Haluamme antaa lapsillemme parhaat mahdolliset vanhemmat!

Kysy lisää ja ilmoittaudu 25.1. mennessä! Olet lämpimästi tervetullut mukaan :)

Tuula Pitkänen: tuula.pitkanen@mll.fi, 050 414 5940

TAI

Tiitu Lahtinen: tiitu.lahtinen@mll.fi, 050 350 9833