Ilolla koulun alkuun -tapahtumia elo- ja syyskuussa

14.8.2023

MLL ja K-ryhmä toivat joulukuussa 2022 myyntiin Ukraina-rusetin, jonka myyntituotoilla autetaan Suomeen saapuneita ukrainalaisia perheitä. Rusettia myytiin kesäkuuhun 2023 saakka.

Tulijoiden avuntarve on suuri ja saapuneiden joukossa on paljon lapsia. Rusetin tuotoilla jaetaan ruokalahjakortteja Suomeen saapuneille ukrainalaisille ja myös tuetaan MLL:n piirejä ja paikallisyhdistyksiä järjestämään toimintaa, missä suomalaiset ja ukrainalaiset perheet voivat tutustua toisiinsa. Toiminnalla halutaan auttaa maahan saapuneita kotoutumaan ja pääsemään kiinni tavalliseen, hyvään arkeen. MLL haluaa tarjota mahdollisuuden tutustua muihin vanhempiin ja lapsiin esimerkiksi erilaisissa tapahtumissa sekä paikallisyhdistysten perhekahviloissa ja kerhoissa.

Rusetista kerättyjen varojen avulla MLL:n Järvi-Suomen piiri järjestää sekä suomalaisten että ukrainalaisten alakouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa koulun alkua tukevan tapahtuman. Tapahtumia järjestetään Outokummussa 22.8., Siilinjärvellä 30.8., Hankasalmella 5.9. ja Kangasniemellä 11.9.

Tapahtumassa on perheille rastirata, jossa on esimerkiksi rasteja vahvuuksista, kaveritaidoista, vapaa-ajantoiminnoista ja hyvinvoinnista. Alakouluikäiset lapset saavat tapahtuman yhteydessä mahdollisuuden tutustua myös kouluympäristöön. Tapahtumassa myös opetellaan ja leikitään yhdessä erilaisia pihapelejä. 

MLL:n Järvi-Suomen piiri sekä MLL:n paikkakunnan paikallisyhdistys järjestävät tapahtumassa vanhemmille vanhemmuuden tuen pisteen, jossa teemana on lapsen maailman laajentuminen.

Tapahtuman toimintamalli ja materiaali jaetaan piirin kaikille yli sadalle paikallisyhdistyksille sekä piirin alueen noin 300 koululle, jotta he voivat järjestää vastaavia tapahtumia ja toimintaa kouluilla.