Vihtavuori-Leppävesi yhdistys
Meillä uusien vapaaehtoisten rekrytointia olemme tehneet esittämällä suoran pyynnön paikkakunnan puskaradiossa, että nyt tarvittaisiin lisää tekijöitä. Lisäksi olemme kyselleet ihmisiä mukaan järjestämässämme toiminnassa. Kun ihminen on esittänyt kiinnostuksensa, niin on oltu yhteydessä saman tien ja kerrottu mitä voi tehdä ja miten pääsee mukaan kokeilemaan. Tämä on meillä toiminut yllättävän hyvin: mukaan saatiin viime vuonna kaksi uutta perhekahvilaohjaajaa ja peräti neljä uutta hallituslaista!
Olemme rekrytoineet uusia vapaaehtoisia perhekahvilaohjaajiksi, hallitukseen ja yleisesti mukaan toimintaan. Haasteena on ollut perhekahvilaohjaajien nopea kierto. Monet ohjaat ovat toiminnassa mukana vauvavuosina, kun ovat kotosalla. Tällöin uusia ihmisiä tarvitaan mukaan melkein vuosittain, kun vaavit kasvavat ja töihin paluu koittaa monelle. Käytännössä pitää melkein vuosittain etsiä porukkaa. Meille suurena haasteena ollut myös perhekahvilatilojen toimivuus. Helppoa on ollut pitää hauskaa toiminnassa!

Olemme oppineet, että kannattaa ilmoittaa julkisuudessa, että yhdistys tarvitsee lisää väkeä, ottaa uusista tulijoista koppi ja pitää heistä hyvää huolta! Tsemppaisin muita yhdistyksiä kertomaan julkisuudessa mitä yhdistyksenne tarpeet ovat. Kuvailkaa tehtävät ja miten toimintaan pääsee mukaan. Huudelkaa tarpeistanne riittävän pitkään. Yleensä vapaaehtoistoimintaan lähtevät tarvitsevat ainakin useamman huutelukerran ennen kuin päätös mukaan lähdöstä syntyy. Tärkeää ilmoituksissa on huomioida omakohtaiset kuvailut toiminnasta ja mitä se antaa, nämä seikat voivat tehdä asiasta vielä helpommin lähestyttävämmän. Tehkää ilmoittelusta teidän näköistänne!
Piirin ja paikallisyhdistysten kanssa voisimme yhteistyössä järjestää isomman, piirin yhteisen teams-tapaamisen, jossa aiheena on rekrytointi. Voitaisiin jakaa yhdessä hyviä käytänteitä ja vinkkejä.
Vilma Linnanen, perhekahvilavastaava,
MLL:n Vihtavuori-Leppävesi yhdistys