.jpg)
Yhdistysten nuorisotoiminta
Kaipaatko puuhaa kotipaikkakunnallesi? Minkälaisesta tekemisestä sinä ja kaverisi unelmoitte? Yllättävän moni haave voi toteutua, kun sen sanoo ääneen ja löytää oikeat ihmiset ympärilleen!
MLL:n paikallisyhdistykset ottavat mielellään nuoret mukaan toimintaansa. Yhdistykset voivat järjestää esimerkiksi koulujen kanssa toteutettavaa tukioppilastoimintaa sekä monenlaista mukavaa ajanvietettä, kuten retkiä, leirejä ja nuorten iltoja ja tapahtumia.
Projektirahaa nuorisoryhmille
MLL haluaa tukea myös rahallisesti nuoria, jotka eivät tyydy valmiiseen maailmaan, vaan tekevät itse. Omien ideoiden toteuttamiseen voi saada Itse tehty -projektirahaa, jonka avulla pääsee askelen lähemmäksi unelmiaan. MLL myöntää projektirahaa tukioppilasryhmille ja MLL:n paikallisyhdistyksissä toimiville nuorisoryhmille.
Lue projektirahasta ja sen myöntämisen kriteereistä lisää täältä!
Lisätietoja: Tiitu Lahtinen, 050 587 4488