Toivomuskaivo

Tavoite
Tehdä jokaisen perheenjäsenen unelmat näkyviksi ja kuulluiksi

Tarvikkeet
Paperia, kyniä, sakset, ämpäri/kulho/lasipurkki, lisäksi voi olla kankaita, valoja, koristeita, askartelutarvikkeita

Kesto
Sopikaa toivomuskaivon rakentamiselle yhteinen ajankohta sekä toiveiden lukemiselle oma hetkensä.

Unelmointi on tärkeää. Se antaa elämälle suuntaa ja merkitystä, jolloin tulevaisuus voi näyttää toiveikkaammalta. Ajan viettäminen unelmoiden voi lisätä hyvinvointia, vähentää stressiä sekä vahvistaa motivaatiota. Tavoitteita asettamalla unelmia voi toteuttaa pienin askelin. Luovuutta ja itsensä tuntemista voi kasvattaa säännöllisellä unelmoinnilla.

Unelmoidessa voimme ilmaista vapaasti omia toiveitamme ja tarpeitamme. Perheessä jokainen tekee kompromisseja omien tarpeiden ja halujen osalta. On hyvä ottaa koko perheen yhteistä aikaa ja pysähtyä hetkeksi kuulemaan toisten toiveita. Samalla saa mahdollisuuden sanoittaa omiansa.