Heppakaverit

MLL:n heppakaverina pääset tuottamaan iloa ja onnistumisen kokemuksia lapselle tai nuorelle, jonka kanssa jaat kiinnostuksen hevosiin ja niiden hoitamiseen. Yhdessä voidaan esimerkiksi tehdä talliaskareita, valokuvata hevosia ja joskus myös ratsastaa.

Heppakaveritoiminnan tavoitteena on vahvistaa lapsen tai nuoren itsetuntoa ja vuorovaikutustaitoja mukavan tekemisen avulla. Parhaimmillaan hevonen toimii mainiona terapeuttina ja mahdollistaa tukihenkilön ja tuettavan suhteen syvenemisen.

Mukaan toimintaan etsitään talleja, joista löytyy vastuullinen aikuinen lapsen tai nuoren ohjaajaksi. Tallit voivat halutessaan pitää myös heppakaverikerhoa, johon osallistuu useampi lapsi tai nuori yhtä aikaa.