Itsenäistymistaidot
Itsenäistymistaidot
Yläkoululaisille kehitetyt toiminnalliset oppitunnit, jotka tukevat nuoren kehitystä. Oppitunti malleja on kolmella eri aiheella. Aiheet ovat: Arjen valinnat -peli, Kiusaamisen ehkäisy ja siitä selviytyminen sekä jämäkkyyttä päihteistä kieltäytymiseen.
Arjen valinnat peli (suositus 7luokalle):
Oppi tunti on toiminnalle peli, jossa oppilaat ovat itselleen roolikortin ja kortin valintojen mukaan liikutaan tilassa eteen tai taakse päin. Peli koostuu tilanteista, joihin nuori törmää päivittäin elämässään. Peli havainnollistaa nuorelle omien valintojen vaikutusta sekä toisiin, eri tilanteisiin, että nuoreen itseensä.
Pelissä nuorille jaetaan roolikortteja, joiden avulla nuoret etenevät pelissä. Nuoret toimivat itse pelinappuloina ja pelialusta on kulloinkin käytettävissä oleva tila. Roolikortit kuvaavat esimerkkien kautta tilanteita nuorten todellisesta elämästä. Ideana on päästä pelin aikana mahdollisimman pitkälle omilla valinnoillaan. Pelin avulla ohjataan nuorta tekemään kestäviä ja kauaskantoisia valintoja arkipäivän tilanteissa.
Kiusaamisen ehkäisy ja siitä selviytyminen(sopii 7-9luokille):
Oppitunti sisältää alustuksen, toiminnallisia harjoituksia sekä ryhmätehtäviä. Oppitunnilla keskustellaan kiusaamisesta ja mitä kiusaamisesta voi seurata. Nuorten kanssa katsotaan esimerkkitarina kiusaamisesta ja pohditaan esimerkkihenkilön elämänpolkua. Nuorten kanssa mietitään miten omalta osalta voimme vaikuttaa kiusaamiseen ja sen ehkäisemiseen. Nuorille kerrotaan mistä saa apua kiusaamistilanteisiin ja kuinka niihin voi puuttua, jos kohtaa sitä itse tai näkee ympärillä.
Jämäkkyyttä päihteistä kieltäytymiseen (sopii 7-9luokille):
Oppitunti sisältää tietoa, toiminnallisia harjoituksia sekä ryhmätehtäviä. Nuoret saavat oppitunnilla faktatietoa erilaisista päihteistä ja riippuvuuksista, sekä siitä mitä pitkällisen päihteiden käytöstä voi seurata. Kahden toiminnallisen harjoitteen avulla nuoret harjoittelevat jämäkkyystaitoja ryhmässä. Oppitunnin tavoitteena on, että nuoret saisivat jämäkyyttä päihteistä kieltäytymiseen omassa elinympäristössään.
HINNAT:
150€ ensimmäinen tunti, jonka jälkeen 33€ seuraava tunti. Lisäksi kilometrikorvaus 0,55€/km kun kilometrit ylittävät 100km.
Oppilaiden palautteita tunneista:
"Iha pro"
"hyvä oli kun saatiin osallistua eikä tarvinnut vain kuunnella"
"tämä oli hyvä!<3"
"kaikki toimi hyvin oli kivaa."
Opettajien palautteet tunneista:
"Hyvä osallistava kokonaisuus"
"Kivaa vaihtelua perinteiselle tunnille"
"Sopivasti toimintaa ja keskustelua"
