Perehdytys vapaaehtoistoimintaan Iisalmessa

  • ke 12.8.2026 klo 1618
  • Iisalmi

MLL Järvi-Suomen piiri järjestää varamummi- ja vaaritoiminnan sekä perhekummitoiminnan perehdytyksen Iisalmessa keskiviikkona 12.8.2026 klo 16. Perehdytyksessä keskustellaan vapaaehtoistoimintaan ja perhekummina/varamummina/-vaarina toimimiseen liittyvistä teemoista, sekä käydään läpi käytännön asioita ja konkreettisia esimerkkejä toiminnassa mahdollisesti vastaan tulevista tilanteista.


MLL:n vapaaehtoiset ovat tavallisia, luotettavia aikuisia. Perhekummisuhteen lähtökohtana on vapaaehtoinen ja tasavertainen kumppanuus. Perhekummi osallistuu perheen arkeen, on läsnä kuunnellen ja keskustellen. Perheen kanssa voi esimerkiksi käydä yhdessä vaunulenkillä, perhekahvilassa, leikkipuistossa tai vaikka ruokakaupassa. Tapaamisten tavoitteet perustuvat perheen omaan kokemukseen tuen tarpeesta. Tapaamiset ovat noin kaksi kertaa kuukaudessa yhteisesti sovitun aikataulun mukaisesti.