Nainen hevosten kanssa.

Heppakaveritoiminta

MLL:n heppakaveritoiminnassa lapsi tai nuori pääsee hoitamaan hevosta ja tapaamaan aikuista heppakaveriaan säännöllisesti. Yhdessä he voivat esimerkiksi tutustua hevosiin ja niiden kanssa toimimiseen, tehdä talliaskareita ja joskus myös ratsastaa.

Toiminnassa on mukana yksittäisiä talleja, joista löytyy vastuullinen aikuinen heppakaveriksi. Toiminta voi olla myös ryhmämuotoista. Vapaaehtoinen tapaa tuettavaa lasta tai nuorta yleensä muutaman kerran kuukaudessa pari tuntia kerrallaan.

Toiminnan tavoitteena on esimerkiksi vahvistaa lapsen tai nuoren itsetuntoa ja vuorovaikutustaitoja mukavan tekemisen avulla. Parhaimmillaan hevonen toimii mainiona terapeuttina ja mahdollistaa tukihenkilön ja tuettavan suhteen syvenemisen.

Toiminta on maksutonta. Heppakaverin voi saada ottamalla yhteyttä MLL:n Järvi-Suomen piiriin.

MLL:n heppakaveritoimintaa järjestetään seuraavilla alueilla:

  • Keski-Suomi: Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen, Jämsä, Saarijärvi, Karstula, Äänekoski, Viitasaari, Pihtipudas, Petäjävesi
  • Etelä-Savo: kaikilla paikkakunnilla
  • Pohjois-Savo: Kuopio, Siilinjärvi, Lapinlahti, Varkaus
  • Pohjois-Karjala: Kontiolahti, Juuka, Liperi

Tästä pääset esitteeseen: